Herkullinen pinaattikeitto

Pinaattikeitto on hyvää. En oikeastaan pitänyt siitä lapsena, mutta olinkin ehkä maailman nirsoin kakara ruoan suhteen. (En siis tykännyt myöskään muun muassa tacoista, mikä tuntuu nyt käsittämättömän naurettavalta asialta.) Joka tapauksessa nykyään syön pinaattikeittoa todella usein. Varmastikaan en ole aivan yksin tämän asian kanssa. Senpä vuoksi halusinkin tänään jakaa todella helpon pinaattikeiton ohjeen. Tätä voisi oikeastaan kutsua bravuurikseni keittiössä. Jatka artikkeliin Herkullinen pinaattikeitto

Helppo kasvissosekeitto tumpeloille

Sosekeitto on maailman paras keksintö kasvisten lisäämiseen ruokavalioon. Paitsi että se on helppo valmistaa, sitä voi varioida ja maustaa sesongin tai mielensä mukaan loputtomiin. Kannattaa tehdä aina kerralla isompi satsi ja vaikka pakastaa sopivan kokoisina annoksina. Sittenpä on ainakin jotain nopeaa, terveellistä sapuskaa valmiina sellaisille päiville, kun ei kokkaaminen kiinnosta tai siihen ei ole kertakaikkiaan aikaa. Jatka artikkeliin Helppo kasvissosekeitto tumpeloille

Monipuoliset vohvelit

Vuosi sitten ystävänpäivänä järjestimme vohvelikestit isolla porukalla ja ne olivatkin ehkä koko viime vuoden hauskimmat juhlat. Tänä vuonna päätin jatkaa perinnettä ja kaivoin jälleen vohveliraudan kaapin pohjalta. Koska syömäreitä oli vain kaksi, rajasin täytteet kahteen suolaiseen ja yhteen makeaan vaihtoehtoon. (Tästä vohvelimäärästä olisi tosin riittänyt kokonaiselle armeijalle, joten ohje on 2-4 hengelle siitä riippuen, millaisia suursyömäreitä paikalla on.) Jatka artikkeliin Monipuoliset vohvelit

Viikonlopun menovinkki: Taste of Helsinki

Sain eilen kunnian osallistua jo viidettä kertaa järjestettävän Taste of Helsinki -tapahtuman pressiavajaisiin. Sateisesta säästä huolimatta paikalla oli mukavasti kutsuvieraita ja kesäiset juomat piristivät mieltä. Pääsimme myös maistelemaan hieman tapahtuman kulinaristista tarjontaa. Omaksi suosikikseni nousi Bistro Omatin haukiburgeri, joka on kuulemma ollut aiempina vuosina yksi suosituimpia annoksia. Jatka artikkeliin Viikonlopun menovinkki: Taste of Helsinki

Lakritsia ja shampanjaa

Edellisviikonloppuna sain kunnian osallistua ystäväni kanssa Viking Linen ja Lakritsfestivalenin järjestämälle yhteistyömatkalle Ruotsiin. Matkan ohjelmaan sisältyi niin tutustumista uusittuun Viking Line Gabriellaan kuin toinen toistaan herkullisempien ruokien maistelua viinejä unohtamatta. Tukholman päässä puolestaan pääsimme jo kahdeksatta kertaa järjestettäville Lakritsifestareille. Koska olen salmiakin ja lakritsin suurkuluttaja, olin varauksettoman innoissani tästä tapahtumasta sekä sen annista. Jatka artikkeliin Lakritsia ja shampanjaa