Tavoitteista ja haaveista

Kuten varmasti olette panneet merkille, olen henkilönä tyyppiä ”vierivä kivi ei sammaloidu”. Arvostan ahkeria ihmisiä, jotka tekevät töitä unelmiensa toteuttamisen eteen. Mielestäni elämässä pitää olla edes jonkinlaisia tavoitteita ja päämääriä. En tosiaankaan nyt tarkoita sitä, että pitäisi opiskella tutkinnosta toiseen, vaan kehittyä voi läpi elämän eri tavoin esimerkiksi harrastusten kautta. Tärkeintä on kunnianhimo ja halu oppia. Minun mielestäni tavoitteet, pienetkin, tekevät elämästä merkityksellisempää. Jatka artikkeliin Tavoitteista ja haaveista

Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta

Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät viihdy lainkaan yksin. Jotkut eivät kaipaa hetkiä vain itsensä seurassa. Minä olen kuitenkin sellainen, joka tarvitsee omaa tilaa ja aikaa, hiljaisuuttakin. Siinä ei ole mielestäni mitään väärää. Minulle väärin olisi toimia luontoni vastaisesti ja hampaat irvessä suorittaa äitiyttä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Olen paitsi äiti, myös edelleen minä. Jatka artikkeliin Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta

Kaukana mukavuusalueelta: aamutreeni

Minulla on eräs ystävä, joka herää aina ennen kukonlaulua ja on kuntosalin ovenkahvassa roikkumassa jo ennen avaamisaikaa. Siis aamulla. Siis kuudelta aamulla. En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Itse en heräisi koskaan ennen kymmentä ellei olisi aivan pakko. Olen kuitenkin lukuisista eri lähteistä kuullut, että aamutreeni on parasta mitä voi olla ja antaa mielettömän hyvän startin päivään. Niinpä minäkin päätin kokeilla sitä ja varasin paikan sisäpyöräilytunnille perjantaiaamuna kello seitsemän. Vaan kuinkas sitten kävikään? Jatka artikkeliin Kaukana mukavuusalueelta: aamutreeni

Tukea raskaudesta palautumiseen

Naisen vartalo on kyllä ihmeellinen. Se palautuu yhdeksän kuukauden venymisestä yllättävän nopeasti. Minun kohdallani synnytyksestä tulee pian täyteen kuukauden päivät. Kertyneitä kiloja on vielä jokunen jäljellä, mutta maidontuotantoon tarvitaankin rasvavarastoja. Palautumista on edesauttanut kevyt kuntoilu, joka pitää myös mielen virkeänä. Sain Tukisukat.com -verkkokaupasta testiin muutamia vaatekappaleita, jotka ovat myös osaltaan vaikuttaneet asiaan. Jatka artikkeliin Tukea raskaudesta palautumiseen

Kuinka nujertaa flunssa?

Kuluneella viikolla minuun iski viheliäinen kevätlenssu, mutta en antanut sen lannistaa. Tai no, ehkä annoin vähän: Valitin ja itkin päivät pääksytysten kovaan ääneen tukkoista nenääni, kolottavia jäseniäni sekä ennen kaikkea sitä, että en päässyt urheilemaan vaikka aloin juuri päästä hyvään lenkkeilysykliin. Nyt kun alan olla vihdoin elävien kirjoissa, halusinkin jakaa kolme kovaa vinkkiä siihen, miten karkotat flunssan. Jatka artikkeliin Kuinka nujertaa flunssa?

Työhyvinvointi on paras investointi, jonka yritys voi tehdä

Kävin tänään ”Work goes happy” –tapahtumassa Wanhassa satamassa. Messuilla oli useita mielenkiintoisia näytteilleasettajia ja inspiraatiota työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä vaikkapa tyky –päiviin. Ohjelmaa, workshoppeja ja puhujia oli monipuolisesti laidasta laitaan aina vatsan hyvinvoinnista Juhani Tammisen ”10 askelta voittajaksi” –luentoon. Parhaiten minulle kolahti kuitenkin vakuutusyhtiö Ilmarisen työhyvinvointijohtajan, Katri Huoposen, kertomus siitä, kuinka parempi työelämä lisää yrityksen tulosta. Jatka artikkeliin Työhyvinvointi on paras investointi, jonka yritys voi tehdä