Viikko minun matkassani

Monet ovat kysyneet, mitä minä nyt sitten oikein teen kun ei ole tällä hetkellä niin sanottuja päivätöitä. Päätin avata tätä asiaa pitämällä pientä päiväkirjaa tekemisistäni ja menemisistäni viikon ajalta.

Pihistän ja panostan: hääbudjetti

Häiden rahaliikenne on sellainen asia, joka on meidän kotonamme aiheuttanut viime viikkoina eniten rakentavaa keskustelua. Olemme siis joutuneet tekemään kompromisseja aiheen tiimoilta. Tässä kirjoituksessa kerron, mitä ja miksi.

Esittely

Eilen lähti käyntiin opiskeluhistoriani (toivottavasti) viimeinen lukukausi. Se alkoi eräällä viestinnän kurssilla, jonka jouduin ottamaan sen vuoksi, etten ehtinyt viime syksynä ylityöhoureissani tekemään muutamaa ahotointitehtävää.

Up ↑