10+1 kysymystä

Bongasin Endorfiinikoukussa-blogista koko joukon kysymyksiä, joihin minäkin päätin keksiä vastaukset. Tämmöiset postaukset ovat oikeastaan toisinaan hauskoja aivopähkinöitä ja varmasti lukijoillekin tulee tätä kautta vähän uutta informaatiota allekirjoittaneesta.

1. Mikä on blogisi tarina ja kuinka se alkoi?

Kerron esittelyssäni asiasta näin:

Aloitin tämän blogin raapustamisen, koska huomasin, että ihan kaikki muutkin sellaista pitävät ja koska minulla on niin valtavasti sanottavaa  aivan kaikesta. Joku voisi kutsua tätä lifestyle -blogiksi, mutta vaikka minulla onkin vauhdikas elämä (life), ei siinä paljon tyyliä ole (style).”

Koko jonninjoutavan jorinan vuodelta 2015 voi lukea tuolta: Mistä tässä oikein on kyse?

2. Mitä intohimo tarkoittaa sinulle?

Intohimo on minulle paloa jotakin asiaa kohtaan. Minun kohdallani se on työnteko ja kehittyminen parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestäni.

3. Mitä teet rentoutuaksesi?

Luen kirjaa, joogaan, käyn kävelyllä tai katson elokuvia. Toisinaan myös tuulettuminen viinilasin äärellä ystävän kanssa saattaa tulla tarpeeseen.

4. Viimeisin matkasi?

Reissattiin kaksivuotiaan kanssa kahdestaan junalla Pohjois-Savoon mummolaan muutama viikko sitten. Viimeisin ulkomaanmatka taisi olla helmi-maaliskuun taitteessa kun olin Lontoossa ystävän luona kyläilemässä. (Jos ei siis lasketa lentohommia.)

5. Matkustatko yleensä yksin vai ryhmässä?

Sekä että. Matkustan toisinaan yksin, toisinaan kaksin, toisinaan koko perheen voimin ja toisinaan isolla kaveriporukalla.

Processed with VSCO with ku8 preset

6. Unelmakohde, jonne olet aina halunnut matkustaa?

Astrid Lindgrenin kylä Vimmerbyssä. Aion toteuttaa tämän haaveeni lähivuosina jahka tytär on sen verran iäkäs, että tajuaa hyvän päälle.

Lue myös:

Kolme matkahaavetta Suomessa

Kolme matkahaavetta Euroopassa: viinitiloja, surffia ja satuhahmoja

7. Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut?

Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas

Tällä hetkellä luen David Lagercrantzin uusinta dekkaria.

8. Mikä on lempi kirjallisuudenlajisi?

Nykyään tulee luettua paljon elämänkertoja ja self help-oppaita, mutta pidän myös dekkareista, romaaneista ja hömpästäkin. Suosikkikirjojani ovat Dan Brownin Da Vinci koodi ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka olen lukenut valehtelematta parikymmentä kertaa.

9. Mitä tykkäät jakaa sosiaalisessa mediassa?

Elämää. En kuitenkaan jaa tietoisesti kovinkaan paljon asioita perheestäni heidän yksityisyyttään kunnioittaen. Toki he pakostakin välillä siellä vilahtelevat, mutta yritän pitää esiintymiset minimissä.

10. Mikä on suhteesi asuinpaikkaasi?

Rehellisesti sanottuna kun muutin kantakaupungista kerrostalosta Pakilaan rivariin, ilmoitin ponnekkaasti, että muutamme sitten vuoden sisällä mihin tahansa muualle. Siitä on nyt yli kolme vuotta aikaa. Elämäntilanteet muuttuu ja äkkiä sitä alkaakin arvostaa isoa keittiötä, takapihaa ja lastenhoitoavun läheisyyttä. Tarkoitus olisi ensi kesänä tehdä tähän nykyään jo omaan asuntoomme iso remontti ja sitten viimeistään se ehkä alkaa tuntua minullekin kodilta.

11. Mitä haluaisit edistää maailmassa?

Tasa-arvoa ja ilmastoasioita. Olen saanut ekologisuuteen kannustamisesta paljon kuraa niskaan sen takia, että työskentelen tällä hetkellä taas lentoemäntänä. Monilla on aika kapeakatseinen näkemys ilmastoasioista. Vain lentämistä kauhistellaan samaan aikaan kun iloisesti tilataan pikamuotia viidellä eurolla kotiinkuljetuksena. Tiesitkö, että vaateteollisuus saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä? Kyse on jokaisen ihmisen kohdalla kuitenkin mielestäni kokonaisuudesta. Lentoemännän ammatti on minulle työ, josta saan rahaa. Minimoin kuitenkin lentämistä vapaa-ajalla: harkitsen tarkkaan matkojani ja suosin aina suoria lentoja sekä uutta kalustoa. Pakkaan ruumalaukkuni erittäin kevyesti. Me reissaamme paljon myös kotimaassa. Toki taloudessamme on auto, mutta itse käytän usein julkisia ja kävelen tai pyöräilen paikasta toiseen. Kierrätän jätteet ja olen vähentänyt lihansyöntiä merkittävästi. Ostan vain tarpeeseen, leijonanosan kuteista käytettyinä ja loputkin ekologisesti/eettisesti tuotettuina. (Esimerkiksi weecos.com on hyvä kauppapaikka, jos ei omassa kotipitäjässä ole sopivia kivijalkamyymälöitä.) Äänestän ja sijoitan ilmastoasiat edellä sekä lahjoitan kuukausittain rahaa Compensate-säätiölle ja WWF:lle.

Lue myös:

 Tapauksen ASTE-ilmastoaamu herätti ajatuksia

Ilmastovaalit ja yhden pienen ihmisen valinnat

Voisinko minä pelastaa maapallon?

 

 

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: