Tilinpäätös ja luetuimmat aivopierut

Yhtäkkiä ihan kuin varkain tuli vuosi 2019. Tämä on nyt sitten minun vuoteni, koska viime vuosi ei ollutkaan.

Jotta saisin jätettyä menneen taakseni, päätin vielä vilkaista olkani yli viime vuoden tapahtumiin, luetuimpiin postauksiin ja sen sellaiseen, kuten kaikki muutkin bloggaajat ovat viime päivinä tehneet.

Ajattelin aloittaa pyöreästi hieman luvuilla: 

Tein viime vuonna jotain työksi luokiteltavaa noin 2100h.

Opiskelua harrastin noin 100h, ja tällä vaivannäöllä ansaitsin 50 opintopistettä.

Tein viime vuonna 5 reissua ulkomaille ja yhden kotimaan lomamatkan (jos sukulointeja ja mökkeilyä ei lasketa).

  • Tammikuussa olimme koko perheen voimin Gran Kanarialla
  • Helmikuussa tein työmatkan Saksaan Esseniin
  • Maaliskuussa kävimme tyttöjen reissulla Lontoossa tervehtimässä siellä asuvia ystäviämme
  • Heinäkuussa suuntasimme perhelomalle Ahvenanmaalle
  • Lokakuussa lähdin tulevan aviomieheni kanssa ystäväpariskunnan luo Torreviejaan
  • Marraskuussa olin häissä Islannissa
  • Yövyin lisäksi pääkaupunkiseudulla neljässä eri hotellissa, joten kaipa senkin voi lomailuksi katsoa.

Vuoteen kuului tosiaan yhdet häät, kahdet ristiäiset ja, onneksi, ei yksiäkään hautajaisia.

Tätä blogia tein noin 50h ja sen seurauksena syntyi noin 30 postausta, joista viisi luetuinta esittelen alla:

Iloiseksi yllätyksekseni luetuin postaukseni viime vuonna on yhteistyöpostaus Nordic Fit Maman kanssa, mutta sehän kielii vain siitä, että aihepiiri kiinnostaa ja yhteistyö oli onnistunut myös lukijoiden näkövinkkelistä.

”Minulle on rehellisyyden nimissä ollut välillä vaikeaa esimerkiksi lapsen päiväuniaikaan ottaa rennosti ja keskittyä hyvinvointiin. Koko ajan tuntuu olevan jotain velvollisuuksia: pyykit pitäisi pestä, kaupassa käydä, tiskikone tyhjentää, kirjoittaa essee ja töitäkin olisi vielä. Olen jo aiemminkin tämän todennut, mutta mielestäni se sopii hyvin tähän yhteyteen: hyvinvoiva äiti=hyvinvoiva parisuhde=hyvinvoiva lapsi.”

Toiseksi luetuin kirjoitukseni liittyy itsetuntemukseen. Kirjoittelin toukokuussa ajatuksia omasta ristiriitaisuudestani:

”Töissä hermostun helposti, jos en saa rauhassa keskittyä tai jos ympärilläni on liikaa hälinää. Minä inhoan puhelimessa puhumista ja mieluiten hoitaisin kaikki asiat sähköpostitse. Jos olen tilaisuudessa, jossa en tunne ketään, ahdistun helposti, vetäydyn seinäruusuksi ja minun on vaikeaa avata suuni. Toisaalta jos paikalla on edes yksi tuttu kasvo, olen varsinainen seuraneiti. Työelämässä minun on helppo ottaa sosiaalinen rooli, vaikka yksityiselämässä vetäytyisinkin nurkkaan häpeämään.”

Uusiessani passin heittäydyin pohtimaan, miten paljon viidessä vuodessa voikaan tapahtua:

Vertaillessani viiden vuoden takaista huoliteltua itseäni ohimennen kävelylenkin yhteydessä napsaistuun otokseen, jota varten en jaksanut pestä edes hiuksia saati meikata, pohdin, miten paljon voikaan tapahtua puolessa vuosikymmenessä.

”Olen aina ennen ollut jokseenkin hoikka. Tiedän, että en ole nytkään mitenkään sairaalloisen lihava, mutta tämä uusi koko on ollut minulle raskauden alkumetreiltä saakka todella vaikea asia. En suostu kutsumaan niitä ”rakkauskiloiksi” enkä valitettavasti pysty katselemaan mahamakkaroitani lempeästi ajatellen, että siellä on kasvanut uusi elämä. Kiva juttu kaikille, jotka pystyy, mutta minä en pysty.

Myös edellisvuoden synnytyskertomus oli edelleen luetuimpien joukossa.

Suureksi riemukseni joukossa oli myös valtaisa paljastukseni siitä, että minä olen ihan tavallinen kantasuomalainen henkilö, joka paheksuu paljaita nilkkoja pakkasella ja kerää bonuksia:

”Minusta tuntuu, että olen koko aikuisikäni yrittänyt olla jotain enemmän kuin olen. Nyt olen 29-vuotiaana vihdoin hyväksynyt sen, että minut tekeekin onnelliseksi ihan vallan arkiset asiat. Se on aika vapauttavaa huomata. Toki satunnaisesti nautin hienoista illallisista ja vip -kohtelusta, mutta suurimman osan ajasta olen ihan tavallinen suomalainen juntti.”
Luin vuoden aikana lähinnä elämänkertoja ja self help-oppaita ja niistä mieleenpainunein teos oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen. Elokuvissa kävin katsomassa oikeastaan vain jatko-osia ja vuoden paras leffa oli mielestäni tällä kertaa Deadpool 2, vaikka ei Mamma Miakaan huono ollut.

Yhteenveto vuodesta 2018 on siis seuraavanlainen: Kärsin työuupumuksesta ja perustin puolivahingossa toiminimen, en valmistunutkaan vielä tradenomiksi enkä ollut elämäni kunnossa, mutta siirryin kuitenkin silti uudelle vuosikymmenelle ja menin kihloihin. 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: