Näin vanhenet viidessä vuodessa viisitoista vuotta

Olemme tällä viikolla lähdössä Espanjaan, jonne ystäväpariskuntani muutti taannoin. Tuli siis ajankohtaiseksi uusia passi.

Vertaillessani viiden vuoden takaista huoliteltua itseäni ohimennen kävelylenkin yhteydessä napsaistuun otokseen, jota varten en jaksanut pestä edes hiuksia saati meikata, pohdin, miten paljon voikaan tapahtua puolessa vuosikymmenessä.

Tässä laatimani kymmenvaiheinen ohjelma siihen, miten sinäkin voit vanhentua viidessä vuodessa peräti viisitoista vuotta (fyysisesti).

  1. Hanki työ, jossa olet koko ajan aikaerorasituksen armoilla, esimerkiksi matkustamohenkilökunnan ammatti on hyvä. Myös kolmivuorotyö kelpaa.
  2. Käy aika usein kapakassa ja polta savukkeita. Nuku usein meikit naamassa.
  3. Ala seurustelemaan.
  4. Hanki sitten toinen todella stressaava työ, esimerkiksi tapahtumatuotantoalalta.
  5. Ryhdy samalla opiskelemaan ja polta itsesi loppuun.
  6. Palaa takaisin lentoemännäksi. Koneen ilmastointi on omiaan vanhentamaan ihoa!
  7. Tule raskaaksi.
  8. Saa lapsi ja nuku ainakin ensimmäinen vuosi tunnin pätkissä.
  9. Palaa takaisin stressaavaan työhön ja polta taas itsesi loppuun.
  10. Mene passikuvaan.

3 thoughts on “Näin vanhenet viidessä vuodessa viisitoista vuotta

Add yours

  1. Minustakin tuntuu, että olen vanhentunut pojan syntymän jälkeen kolmessa vuodessa ainakin 15. Aikaisempi seesteinen elämä kunnon yöunilla on vain kaukaista unelmaa.
    Sinun kuvistasi en huomaa juuri muuta eroa kuin että toisessa on meikkiä ja toisessa ei 🙂
    Tsemppiä kuluttavaan elämänvaiheeseen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: