Ajatuksia loppuun palamisesta ja onnellisuuden välähdyksiä

Tällä hetkellä arki tuntuu menevän aivan järkyttävällä vauhdilla eteenpäin. Päivät ja jopa vuodenajat hujahtavat ohi silmän räpäyksessä. Lähes joka ilta on olo kuin olisin jäänyt junan alle, mutta silti tuntuu, etten saa mitään aikaan. Tehtävälistani on loputtoman pitkä.

Päätin suosiolla hylätä tavoitteeni valmistumisesta tämän vuoden puolella. Oivalsin, että minun ei tarvitse olla se ihminen, joka saa paperit koulusta ennätysajassa. Vähempikin saa luvan riittää. En halua ehdoin tahdoin ajaa itseäni loppuun. Siltikin tuntuu, että olen jo siinä samassa junassa kuin kolme vuotta sitten. Tunnistan niitä kamalia oireita; en saa nukuttua, saatan purskahtaa itkuun koska tahansa mitättömistäkin asioista, koen arvostuksen puutetta ja riittämättömyyden tunnetta päivittäin, ylityösaldo on jäätävä, en ehdi kuntoilla, vaikka tiedän, että saisin siitä lisää virtaa, joudun ihan koko ajan pyytelemään anteeksi olemassaoloani sekä kiireitäni lähipiiriltä ja olen jatkuvasti huonolla tuulella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kuitenkin viisampi ja vahvempi kuin kolme vuotta sitten. En suostu siihen, että ylitseni kävellään. Jos asioihin ei tule muutosta, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä kyydistä. Se tuntuu kamalalta ajatukselta. En halua olla luovuttaja.

Haluan tässä yhteydessä huomauttaa, että tehtävälistan sisällössä ei sinäänsä ole mitään vikaa, ainoastaan määrässä.

Kuitenkin loppujen lopuksi pitää miettiä, mikä on tärkeintä. Elämässä ei pitäisi olla muuta tärkeää kuin tämä hetki. Pitää oppia päästämään irti negatiivisuudesta ja kaikesta, mikä ei tunnu omalta. Täytyy tehdä tilaa niille asioille ja ihmisille, jotka lisäävät onnellisuutta. Sen vuoksi päätin nyt listata tähän alle hetkiä, jolloin tunnen onnellisuutta ja kiitollisuutta:

  • Aina kun olen tehnyt edes lyhyenkin joogaharjoituksen.
  • Kun olen mökillä ja istun terassilla kuunnellen hiljaisuutta.
  • Ne hetket, jolloin vauhdikas tyttäreni viihtyy sylissä.
  • Kun kuuntelen sateen ropinaa. (Kuuntelen sitä tälläkin hetkellä Spotifystä.)
  • Kun ystävät kokoontuvat yhteen.
  • Aina kun kävelen metsässä.
  • Hyvä ruoka.
  • Kun avomieheni antaa minun aamuisin nukkua hieman pidempään.
  • Aina kun saan jonkun koulutehtävän valmiiksi.
  • Silloin jos saan juoda aamukahvin rauhassa ja lukea päivän lehden.
  • Kun virkkaan tai neulon.
  • Kun siivooja on käynyt (!!)
  • Kun kirjoitan tänne blogiin näistä asioista ja saan vertaistukea teiltä lukijoilta.
  • Muutenkin kaikki blogiin liittyvät asiat, tapahtumat ja ihmiset.
  • Kun olen elokuvateatterissa.

Tällaisia mietteitä tähän lauantaiaamuun.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: