Miksi etätyö lisää hyvinvointia?

Nykypäivänä yhä useamman työ ei välttämättä vaadi fyysistä läsnäoloa toimistolla, vaan hommia voi paiskia missä ja milloin vain. Monet työnantajat näkevät etätyön uhkana ja olenpa kuullut sitä kutsuttavan myös etäteeskentelyksi. Onneksi yhä useampi firma on siirtynyt moderniin nykyaikaan ja ymmärtänyt, että ehkä etätyö onkin tuottavuuden, tehokkuuden sekä työhyvinvoinnin kannalta ennemminkin mahdollisuus. Toki se vaatii erityistä seurantaa, itsetuntemusta sekä -kuria ja työnantajan sekä työntekijän vankkaa keskinäistä luottamusta.

Erilaisen asiantuntijatyön yleistyessä työn ja vapaa-ajan raja on häilyvämpi kuin koskaan ennen. Etätyö ei sovi sellaisille ihmisille, jotka tarvitsevat fyysisesti työpaikalta poistumisen päästäkseen pois niin sanotusta työmoodista tai henkilöille, jotka kaipaavat jatkuvaa patistamista, jotta saavat asioita hoidettua. Kuitenkin itseohjautuville ja ahkerille työntekijöille etätyö voi olla arjen pelastus ja piristysruiske.

Minulle etätyömahdollisuus on henkireikä. Minun on usein vaikeaa keskittyä avokonttorissa ja saankin vaikkapa raportit tehtyä noin kolme kertaa nopeammin kotioloissa kuin toimistolla. Lisäksi kaltaiselleni ajanhallintaexpertille tunti suuntaansa työmatkaa on kaksi tuntia hukkaan heitettyä aikaa päivässä. Käyttäisin ne mieluusti ihan mihin tahansa muuhun etenkin kun usein tulee kuitenkin vielä kotoa käsin illalla jatkettua työntekoa. Minulla on usein etäpäivän jälkeen hyvä ja stressitön olo. Samaa en voi aina sanoa toimistolla oltuani.

Etäpäivät myös mahdollistavat sen, että voin päivän aikana pyörittää pyykit, eivätkä kaikki kotityöt kasaudu iltoihin tai vapaapäiviin. On myös vapauttavaa kun voi tehdä töitä vaikka yöpuku päällä ja siirtyminen vuoteesta työpisteen ääreen ei vaadi vaivaa, ainoastaan tassuttelun makuuhuoneesta kahvinkeittimen kautta työhuoneeseen. Meillä on kotona poikkeuksellisen hyvät, ergonomiset työtilat ja kaksi tietokoneen näyttöä, joten senkin puolesta saan työskenneltyä todella tehokkaasti.

En sano, että kaiken työn pitäisi olla etätyötä, koska tietenkin myös työpaikan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä ja toisinaan hommia yksinkertaisesti täytyy tehdä yhdessä jonkun kanssa tiiminä. Kuitenkin jos työ on niin vaihtelevaa kuin esimerkiksi tapahtumatuottajan työ on, myös työskentelytilojen ja mahdollisuuksien pitäisi olla joustavat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajattelinkin tähän loppuun vielä listata muutamia etätyöhön liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia yleisellä tasolla:

Etätyön hyödyt:

  • Työhyvinvoinnin parantuminen
  • Työajan rytmittäminen omien tarpeiden mukaisesti
  • Työn ja perhe-elämän joustavampi yhteensovittaminen
  • Arvostuksen tunteen lisääntyminen
  • Tuottavuus
  • Tehokkuus
  • Etätyömahdollisuudet ovat rekrytontivaltti
  • Vähentää työmatkaliikennettä ja on siten ekologista
  • Toimitilojen kustannussäästöt

Etätyön haitat:

  • Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen
  • Ei sovi kaikille
  • Vaatii hyvän luottamuksen esimiehen ja alaisen välillä
  • Kaikilla ei välttämättä ole tarpeeksi ergonomisia työtiloja kotona
  • Vaatii tietynlaista luonteenlujuutta

Onko sinulla kokemuksia etätyöstä?

Lue myös: Ajanhallinnan mestariksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: