Mitä Hallussa -hyvinvoinnin perusteet kurssista jäi käteen?

*Yhteistyössä TFW Kilo

Kuten olen aiemmin kertonut, sain kunnian osallistua alkuvuodesta TFW:n Hallussa -hyvinvoinnin perusteet -kurssille. Nyt kun kurssista on kulunut tovi, on tullut aika tarkastella sen tuloksia ja vaikutuksia.

Kahdeksan viikkoa kestäneen rupeaman alussa ja lopussa tehtiin kuntotestit sekä inbody -mittaukset. Alun mittaustulokset olivat huolestuttavia: viskeraali- eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan taso oli 15 (viitearvon maksimi 10) ja rasvaprosenttini lähemmäs 40. Laskennalliseen ihannepainooni pääsyä varten minun pitäisi laihduttaa 15 kiloa rasvaa ja saada viisi kiloa lihasta tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TFW:n filosofiaan kuuluu yhteensä neljä treeniä viikossa. Kurssin aikana en kertaakaan aikataulullisista syistä päässyt tuohon neljään treenikertaan, vaan yhdestä kolmeen treeniä tuli tehtyä vähän viikosta riippuen. Lisäksi joogasin ja panostin merkittävästi myös hyötyliikuntaan.

Kurssin aikana sain pudotettua kropasta rasvaa viisi kiloa ja jotain pientä lihastakin tuli tilalle. Viskeraalirasva laski yhteentoista ja kuntotestin tulokset paranivat huomattavasti. Mikä tärkeintä, huomasin unenlaadun parantuneen ja oloni olevan kaikin puolin tasapainoisempi. Kiinnitin toki myös huomiota siihen, mitä laitoin suuhuni, kiitos aktiivisen Facebook -ryhmän. Isoin muutos tapahtui kuitenkin pääkopassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kurssin jälkeenkin tehnyt fiksumpia valintoja keittiössä ja panostanut edelleen hyötyliikunnan lisäämiseen arjessa. Työ- ja opiskelukiireiden sekä ikävän flunssakierteen vuoksi en ole päässyt juurikaan tekemään voimatreeniä (ja rehellisyyden nimissä olen muutenkin ilmeisen laiska treenaamaan yksin). Olen kuitenkin käynyt lenkkeilemässä sekä joogannut vähintään kerran viikossa. Paino on tippunut edelleen ilman sen suurempia ponnisteluja ja olen tällä hetkellä lähes kymmenen kiloa kevyempi kuin vuodenvaihteessa.

Olen miettinyt, että ottaisin jäsenyyden TFW:lle jahka pääsen määräaikaisesta kuntokeskuskortistani eroon ja saan kevään kouluhommat pakettiin. Nimittäin en ole missään treeneissä tai ryhmäliikuntatunnilla saanut sellaista fiilistä kuin TFW:llä ja minulla on hirveä ikävä sitä yhteisöllisyyttä. Joka kerta treenin jälkeen olin paremmalla tuulella kuin sinne mennessäni. Se on iso asia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: