Vuoden 2017 luetuimmat postaukset

Vuosi 2017 oli sekä tälle blogille että minulle kasvun vuosi, vaikka en vieläkään rehellisyyden nimessä aina tunne itseäni kovinkaan aikuiseksi. Viimeksi tänään sain itkupotkuraivarit, koska olin unohtanut kannettavan tietokoneen laturin toimistolle, enkä siis voikaan tehdä loman aikana töitä/koulujuttuja/blogihommia paitsi sen verran kuin se akku nyt sattuu kestämään. (Tämä teksti siis valmistuu pöytäkoneella kotona, mutta huomenna aamupäivällä lähdemme kohti etelää.) Toki on aivan toinen asia, onko se hermostumisen aihe, jos ei voikaan lomamatkalla tehdä töitä tai hoitaa muita velvollisuuksia, mutta kun myöskään tulostin ei toiminut, kotona oli sotkuista, eikä kukaan ollut siivonnut joulukoristeita pois, koska ”ei tiennyt, mihin ne pitää laittaa”. Niin pitihän sitä nyt vähän jalkaa polkea.

Nämä ärsyttävät asiat eivät kuitenkaan ole nyt tämän postauksen varsinainen aihe, vaan se, mitä te luitte vuonna 2017. Viime vuoden aikana kirjoitin mietteitäni äitiydestä, arvostelin kirjoja ja elokuvia, tarinoin vähän opiskelusta ja töistäkin sekä kävin jonkin verran erinäisissä tapahtumissa. Luetuimpien viiden kärjen perusteella voi karkeasti yleistäen todeta, että äitiys- ja uratarinat kiinnostavat teitä lukijoita eniten. Se on mukavaa huomata, koska niitä myös minä tykkään kirjoittaa.

Luetuimmat postaukseni vuonna 2017, ovat…

Lentoemännän työ on pelkkää glamouria
Jos glamourilla tarkoitetaan sitä, että herää neljän aikaan aamuyöllä, on kotona vasta myöhään iltapäivällä tai viiden päivän kuluttua, työskentelee myös joulut sekä juhannukset ja keräilee päivät pitkät roskia pieneen kärryyn, niin kyllä, lentoemännän työ on täynnä loistoa.”

Pakkailin loput tavarat kaikessa rauhassa, siivoilin, kyttäsin tuntemuksia sekuntikellon kanssa, kävin suihkussa ja onnistuin ajelemaan sääret sekä bikinialueenkin joten kuten, koska en halunnut, että kätilö joutuu kaiken lisäksi katselemaan epäsiistiä tuheroa ja karvakinttuja.”

Relovessa ei haise kirppikselle, siellä soi musiikki ja myytäviksi valikoituvat ainoastaan laadukkaat tuotteet eivätkä mitkä tahansa kulahtaneet rääsyt.”

Minun oli tarkoitus myös askarrella mukaan ”vapaudut vaipanvaihdosta” -tyylisiä kortteja, mutta sitten laiskuus iski (enkä halua antaa vapautuksia vaipanvaihdosta).”

Hiukseni ovat täynnä puklua. Harkitsen leikkaavani ne lyhyeksi keittiösaksilla, koska en jaksa mennä niitä pesemään. Tai sitten sorrun yrittämään, josko viisikuinen suostuisi katsomaan vartin sitterissä Muumeja, jotta pääsisin suihkuun. Ei suostu. Olemme molemmat yöpuvussa koko päivän.”

Myös edellisvuonna kirjoittamani Miten päästä promoottoriksi ja Mikä on parasta lentoemännän työssä? pitivät pintansa suosikkien joukossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: