Sarkasmia ja kirjoitusvirhe

Olen useaan otteeseen kritisoinut täällä kaikkia, jotka eivät osaa kirjoittaa sujuvasti äidinkieltään. (Toim. huom. lukihäiriöt on sitten asia erikseen.) Itse koen olevani aika taitava pilkunviilaaja ja minua pyydetäänkin usein oikolukemaan muiden tekstejä. En voi sietää kirjoitusvirheitä. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa näin:

  • Alkeelliset kirjoitusvirheet blogeissa ärsyttävät aina yhtä paljon. Yhdyssanat vielä voisin jotenkin sulattaa, mutta relatiivipronominien väärinkäyttöä en voi suvaita. (”Joka” viittaa edelliseen sanaan ja ”mikä” edelliseen lauseeseen.) Olen kerta kaikkiaan huolissani nuorison äidinkielen osaamisesta.

En väitä, että itsekään aina mieleni sulkakynän vinhasti sauhutessa muistaisin korjata jokaista pilkkuvirhettä tai epäselvää virkettä vailla predikaattia. Kuitenkin jos harrastat kirjoittamista, on hyvinkin suotavaa, että ymmärrät äidinkielen perusasiat: erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja yhdys sanat yhteen.

Kun muutama vuosi takaperin mietin, mikä tämän blogini nimeksi tulisi, pohdin sanan ”champagne” suomenkielistä kirjoitusasua: onko se shampanja vai samppanja? Luotin omaan lähes erehtymättömään äidinkielenvaistooni sillä perusteella, että jälkimmäinen kuulosti rahvaanomaiselta. Olin väärässä. Eräs sommeljeeriystäväni nimittäin valaisi minulle asiaa taannoin istuessamme iltaa juurikin tuon jalon kuohujuoman parissa. Tietenkin väitin vastaan, koska muistaakseni kyllä googletin asian laidan: enhän ole niin tyhmä, että laittaisin blogini nimeksi kirjoitusvirheen etenkin kun se on tärkeä osa omaa brändiäni. Sitten muistin, että en kyllä tosiaan tainnut tehdä tarpeeksi taustatutkimusta asian tiimoilta. Helvetin noloa. Oikeaoppinen kirjoitusasu kielitoimiston mukaan on kuin onkin samppanja, vaikka toki muitakin, virheellisiä variaatioita tapaa laajalti.

Tämän tajuttuani aloin heti miettimään strategiaa asian korjaamiseksi. Näin edessäni kolme vaihtoehtoa:

  1. Kaikessa hiljaisuudessa vaihdan blogin verkkotunnuksen, nimen, kaikki viitteet ja maininnat sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa tuohon oikeaan muotoon ja olen niin kuin tätä häpeällistä tapausta ei olisi koskaan ollutkaan.
  2. Myönnän virheeni ja alan tästä lähtien käyttää oikeaa termiä. Tai sitten en myönnä mitään ja alan vaan ihan muina henkilöinä kirjoittaa tuleviin postauksiin ”samppanjaa”.
  3. Hyödynnän Kummankaa -sarjasta tuttua metodia, jonka mukaan virheen sattuessa ihan pokkana vaan toistaa sen.

Että kuvatoimet sitten vaan kaikille.

Toisin sanoen en aio vaihtaa kirjoitusasua lainkaan ja käytän edelleen tuota virheellistä sanaa toivoen, että jonain päivänä kielitoimisto hyväksyy myös sen ja näin ollen voin kutsua itseäni edelläkävijäksi. Se siitä, kippis!

2 kommenttia artikkeliin ”Sarkasmia ja kirjoitusvirhe

  1. Hihi, kukaan meistä ei ole täydellinen.
    Olen itsekin aikamoinen oikeakielisyyden vartija, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö omiinkin teksteihini olisi joskus livahtanut jotain pientä. Toisen silmät näkevät tekstin aina ulkoapäin ja monia virheitä ei välttämättä huomaa, kun on itse sisällä tekstissä. Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että huonolla ja huolimattomalla kielellä kirjoitetut blogit ovat ärsyttäviä. On hienoa, että ihmiset kirjoittavat nykyään keskimäärin enemmän kuin ennen mutta en laita hanttiin sitä, että pyrittäisiin ylläpitämään tiettyjä kielioppisääntöjä. Toisaalta kieli muuttuu käyttäjiensä myötä, joten ehkä lopulta meidän äidinkielenopettajien ja kirjailijoiden täytyy antaa periksi ja alkaa huoltaa kieltä uusin säännöin. Kyllähän nytkin on hieman eri ajatuksia oikeakielisyydestä kuin 70-luvulla. Jännä nähä! 🙂

    Tykkää

    1. Juu aina se on vaikeaa nähdä metsää puilta, ainakin itselleni. Tosiaan luotan siihen, että kielitoimisto hyväksyy joskus myös tämän erheellisen kirjoitusasun kun onhan se hyväksynyt internetinkin pienellä alkukirjaimella. (Ei vaan minun nuoruudessani!)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s