Jokereiden ”Locker room sale” -tapahtumassa vauvan kanssa

Viime viikonloppuna Hartwall Areenalla järjestettiin jo perinteeksi muodostunut fanitapahtuma, Jokereiden ”Locker room sale”. En ole valitettavasti aiempina vuosina päässyt paikalle, mutta nyt suuntasin innokkaana sinne aurinkoisessa säässä kärryjen kanssa kävellen. Nimittäin pitäähän sitä jo pienestä pitäen lapselle opettaa, mikä tässä elämässä on tärkeää. (Lapsen isä tosin on sitä mieltä, että pienokainen saisi itse muka päättää, mitä jääkiekkojoukkuetta alkaa kannattaa vai alkaako mitään, mutta eihän se nyt niin toimi. Jääkiekkofanius siirtyy verenperintönä ja sitä on syytä tukea pienestä pitäen raahaamalla milloin minnekin matseihin ja häppeninkeihin.)

IMG_20170513_110424_219

Kyseessä oli siis koko perheen tapahtuma, jossa paikalla oli niin maskotti-Otto, tanssijat kuin osa pelaajistakin. Tapahtuma oli myös Jokeri -junioreiden kauden päätös. Niinpä porukkaa riitti vauvasta vaariin. Halukkaat pääsivät myös kurkistamaan pukukoppiin. Oma jälkikasvuni tosin nukkui onnensa ohi, mutta itse kävin tutustumassa tuohon pyhättöön.

Luonnollisesti myyjäisissä oli myös huikeita tarjouksia fanituotteista. Mukaani tarttui huppari itselleni ja pienelle fanille Jokerit -lippu, jota on kiva sitten peleissä tulevaisuudessa innokkaasti heilutella. Muutama pelaaja raapusti puumerkkinsä lippuun, joten se on nyt ainakin uniikki.

20170518_174024

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että vauvoille ja ihan pienille lapsille suunnattuja fanituotteita voisi olla enemmänkin. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy käsittääkseni yhdenlainen lyhythihainen body muutamassa koossa, tuttipullo, ruokalappu ja tutteja. Voisi aivan hyvin olla erilaisia bodyjä, paitoja, housuja, myssyjä ja vaikka helistimiäkin. Minä ja muut höyrähtäneet vanhemmat ostaisimme varmasti.

Nimittäin tunnetustihan pienet vauvat pitävät punakeltaisesta.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s