Veri on vettä sakeampaa

Tämä tulee olemaan henkilökohtaisin kirjoitukseni koskaan. Kello ei ole edes puolta kuutta aamulla, kun istun itkemässä sohvalla ja katselen nousevaa aurinkoa pohtien, voiko ystävän jättää kuin parisuhteen? Ilmeisesti voi. Siksi en saa enää unta.

Elämässä tulee toisinaan eteen vastoinkäymisiä, jotka koettelevat ystävyyssuhteita. En olisi koskaan uskonut, että lapsen saaminen on tällainen asia.

Äitiyden myötä tulee arvioitua prioriteetteja hieman uudestaan. Sitä jollain tapaa kääntyy sisäänpäin. Perheestä tulee elämän tärkein asia. Tämä selittynee ihan biologialla. Onhan toki hyvä, että vanhemmuuden myötä kiinnostus esimerkiksi kapakassa istumiseen vähentyy radikaalisti. Siinä missä ennen nähtiin kavereita viinin merkeissä, treffataan heitä nyt vaikkapa kuntoilun parissa tai lounaalla. Miksei toki viinilläkin joskus, mutta harvemmin. Ystävät voivat joko hyväksyä tämän muutoksen tai jatkaa eri suuntaan.

Sanotaan, että sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi. On mielestäni tärkeää pystyä puhumaan ystäville sekä näkemään heitä säännöllisesti, vaikka ei siihen kykenisikään ehkä niin usein tai intensiivisesti kuin ennen. Minulla on laaja kaveripiiri, joista osalla on lapsia ja osalla ei. Kokoonnumme äitiystävieni kanssa melko usein. Se on minulle henkireikä. Enhän minä pöljä muuten tietäisi äitiydestä yhtään mitään, ellen saisi keskustella siitä jonkun kanssa, joka on myös kokenut supistukset sekä yöheräilyt. Olen kuitenkin huomannut, miten tärkeää minulle on nähdä myös niitä ystäviä, jotka ovat eri elämäntilanteessa kuin minä. Nimittäin vaikka onkin ihanaa, että ympärillä on ihmisiä, joille voi puhua vauvan kakan väristä, on onneksi olemassa myös heitä, joita se ei kiinnosta pätkääkään. Tätä kutsutaan tasapainoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äitiys on saanut minut myös haluamaan viettää entistä enemmän aikaa sukulaisteni kanssa. On mielestäni tärkeää näyttää omalle jälkikasvulleen juurensa. Ehkä sitä on myös jollain tasolla herännyt siihen, että aika on rajallista, eikä kukaan ole täällä ikuisesti. Vaikka suvunkin kanssa voi toki tulla riitoja ja jopa välirikkoja, ei heistä silti pääse eroon. Veri tosiaan on vettä sakeampaa. Koen tämän olevan jotenkin todella huojentavaa.

Syy, miksi nyt otan tämän esille on seuraava: Sain eräältä ystävältäni aamuyöllä viestin, jossa hän kertoi toivovansa, että löydän onnellisuuden ”siitä elämästä minkä oot vahingoilla itelles rakentanu”. Hän myös kertoi, että en mahdu ”tällä elämäntyylillä” enää hänen elämäänsä ja katsovansa minua alaspäin ”kohteliaalla säälillä”.

Kyseisen ystävän oli alusta asti vaikeaa hyväksyä raskauttani. Hän on ollut avoimesti kovaan ääneen sitä mieltä, että perheen perustaminen on virhe ja että jään lopulta pienokaisen kanssa yksin. Hän on kutsunut lastani ”loiseksi” ja ”epäkiitolliseksi tilanteeksi”. Hän oli myös vauvakutsuillani kännissä.

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, sillä tahdon varoittaa muita: kannattaa varautua siihen, etteivät kaikki välttämättä hyväksy äitiyttäsi ja kerta kaikkiaan kasvatte erilleen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Näin voi käydä siitäkin huolimatta, että kyseinen ystävyyssuhde olisi kestänyt yli vuosikymmenen ja henkilö olisi sellainen, jonka aina kuvittelit olevan mahdollisissa häissäsi yksi kaasoista.

Kaipa tämä tällainenkin kuuluu elämään niin pahalta kuin se tuntuukin. On silti lohdullista tietää, ettei kuitenkaan jää koskaan ypöyksin, tapahtui mitä hyvänsä. On nimittäin olemassa myös ystäviä, jotka hyväksyvät muutoksen osana normaalia elämää sekä aikuistumista. Ja sitten on ne sukulaiset.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Veri on vettä sakeampaa

  1. Voi apua miten törkeitä kommentteja YSTÄVÄLTÄ! Jos yhtään lohduttaa niin se on normaalia, että eri elämäntilanteissa jotkut ihmiset vaan jää ja ystävienkin kanssa voi ns.kasvaa erilleen ihanku kaikissa ihmissuhteissa…Tottakai se sattuu ja saakin sattua ja sitä pitää surra, mutta kuten sanoit, se on elämää ja se pitää vaan hyväksyä. Äitiys on sellainen asia, joka monesti aiheuttaa sen että joutuu jotenkin puntaroimaan ystävyyssuhteita uudestaan ja kaikki ei ymmärrä, miten paljon äitiys muuttaa ihmistä ja arvomaailmaa. Mutta äitiys on ja pysyy. Tsemppiä sulle, Riina! Tämä oli rohkea postaus.

    Liked by 1 henkilö

  2. Oon lukenu sun blogia jo kauan ja pakko kommentoida, että musta on kiva, että sulta tulee välillä tämmösiä vähän ”herkempiäkin” postauksia kun susta saa blogin perusteella aika kovan kuvan, vaikka siis tietty inhottavaa, että on käyny noin!

    Tykkää

    1. Onpa erikoista. Itse en ole koskaan saanut tämän blogin pitäjästä ”kovaa” kuvaa vaan pikemminkin sellaisen kuvan, että hänellä on elämässään selkeät suuntimat ja reipas ote elämään ylipäänsä. Ja elämänmyönteinen ja iloinen ote, hyväntuulinen! Onhan sellainen todella kummallista Surkuttelu-Suomessa, mutta ei sellainen tee ihmisestä kovaa vaikutelmaa minun mielestäni eikä kovuuden tuntu ole minulle koskaan välittynyt kirjoituksistakaan. Sarkasmihan ei myöskään ole kovuutta vaan tapa nähdä ja eritellä elämän ilmiöitä siten, että kun joku asia kalvaa, otetaan huumori avuksi. Hyvin tervettä ja ajattelua selkiyttävää.

      Riinalle: Ystävääsi koskien saattaa olla, että hän on surullinen ”menetettyään” ystävänsä ja on mustasukkainen enemmän tilanteellesi kuin siihen liittyville ihmisille. Tuollainen asenne voi kestää jokusen vuoden, mutta voi vielä tasaantua. Ihmiset ovat nykyään aika yksinäisiä, joten saattaa olla, että tämä on hänen kieroutunut tapansa ottaa etäisyyttä ja käpertyä itsesääliinsä.

      Hirveä tilanne sinulle, koska sinun elämäsi on mullistunut niin perustavanlaatuisesti ja hän haluaa loukkaamalla muuttaa positiiviset asiat negatiivisiksi. Keskity ehdottomasti oman elämäsi positiivisiin asioihin, vaikka joudutkin varmasti suremaan ystäväsi menetystä. Jos voit, ajattele hänen lähteneen muutamaksi vuodeksi paikkaan, jossa ei ole kommunikaatioyhteyksiä, ja että jätät tämän ystävyyden tauolle toistaiseksi. Se voi auttaa tai sitten ei 🙂

      Liked by 1 henkilö

      1. Hei! Kiitos hurjasti tästä kommentista, se merkitsi minulle todella paljon. Olin aika alamaissa tuon tapauksen jälkeen ja oli ihanaa huomata, miten paljon näitä tsemppaavia kommentteja tuli somekanavissa ja muuallakin. ❤

        On myös kivaa, etteivät ihan kaikki ole kuitenkaan saaneet minusta "kovaa" kuvaa kun en tosiaan ole sellaista halunnut antaa, vaikka välillä ehkä käsittelen asioita melko sarkastisesti, mutta sen kai pitäisi tulla selväksi jo blogin nimestäkin 🙂

        Tykkää

    2. Kiitos kommentista, Katja! Kiva, että olet lukenut jo pitkään ja ikävää, että olet saanut koviksen kuvan. En ole mitenkään tietoisesti yrittänyt sellaista välittää. Ehkäpä tapani käsitellä asioita on vain hieman erikoinen ja huumorini tulee helposti väärinymmärrettyä. Kiva kuitenkin kuulla, että tykkäät näistä ”herkemmistäkin” postauksista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s