Baby showerit ja parhaat alkoholittomat kuohuviinit

Muutama viikko takaperin ystäväni yllättivät minut järjestämällä vauvakutsut brunssin muodossa. Täytyy myöntää, että osasin jo hieman (malttamattomana) odottaa näitä pirskeitä. Yllätyin kuitenkin toden teolla siitä, miten moni jaksoi raahautua paikalle ja miten paljon bileitä varten oli nähty vaivaa.

Juhlissa oli todella panostettu koristeluihin, kuten postauksen kuvista voi huomata. Murkinaakin oli, muun muassa croissantteja, erilaisia suolaisia piirakoita, makeisia ja hieno kakku, jota jäi vielä ylikin aika paljon. Söin sitä monta päivää iloisena.

Koska olen kuplien ystävä, ohjelmanumerona oli alkoholittomien kuohuviinien sokkotasting, johon tosin kukaan muu kuin allekirjoittanut ei osallistunut. Näin ollen tulokset ovat täysin minun subjektiivisen näkemykseni mukaisia. Tastingissa oli lisämausteena myös mukana yksi shampanja. (Olisikin ollut äärettömän noloa, jos en olisi sitä tunnistanut.)

Yleisesti alkoholittomista kuohuviineistä voidaan todeta, että ne ovat melko makeita, eikä niissä ole kovin voimakkaita kuplia.

dsc_0033

Koska tässä kuluneiden kuukausien aikana on tullut maisteltua useampaakin holitonta kuohuvaa erilaisissa tilaisuuksissa, ajattelin listata tähän väliin omat suosikkini. (Suorat lainaukset ja tuotteiden kuvat ovat Alkon nettisivuilta.)

zoom

  1. Eminazero: ”Vaaleanviherkeltainen, puolikuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen herukkainen, hennon yrttinen.” Tämä päätyi suosikikseni ehkä siksi, ettei se ollut niin makea kuin alkoholittomat yleensä. Voisin juoda useammankin lasillisen. Jäin kuitenkin kaipaamaan alkoholia enemmän kuplia.zoom-1
  2. Codorniu Zero Alcohol Free:Vaaleankeltainen, makea, hapokas, hedelmäinen, kukkainen.”  Oikein hyvä ja edullinen vaihtoehto (11,85€) alkoholittomalle kuohuvalle. Tarjoilisin tätä juhlissa.zoom-2
  3. Lehtikuohu: Kullankeltainen, makea, keskihapokas, herukanlehtinen, sitruksinen, kevyen minttuinen.” Ei maistu etäisestikään kuohuviinille, mutta on muuten hyvää ja siksi pääsi mukaan tähän suosikki -listaukseeni. Hinta kuitenkin näistä kolmesta mainitusta kallein (17,96€).

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Photobooth -rekvisiittaakin oli onnistuneita selfieitä varten

Sain myös ihania lahjoja, kuten salmiakkia , hierontalahjakortteja ja vauvanvaatteita. Ystäväni olivat myös väsänneet upean vaippakakun ja pääsivät arvuuttelemaan tulokkaan syntymäpäivää -painoa, -pituutta,  sekä nimeä. Näiden veikkausten keskiarvon mukaan vauva:

  • on syntyessään tasan 50cm pitkä
  • painaa 3400g
  • syntyy 19.2.2017
  • saa nimekseen Ella Alma Alina Keinonen

    (Hauskaa sinäänsä, että minulla on serkku, jonka nimi on Ella ja toinen, jonka nimi on Alina…)

Nähtäväksi jää, toteutuvatko nämä ennusteet. Joka tapauksessa juhlat olivat oikein mukavat ja olin todella otettu, että ystäväni järjestivät minulle tämmöiset pirskeet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Iloinen tuleva mutsi vaippakakkuineen

 

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Baby showerit ja parhaat alkoholittomat kuohuviinit

  1. Nyt kun teidän vauva on syntynyt, olisi hauskaa tietää että osuivatko kavereitten ennustukset oikeaan syntymäpäivän ja muiden suhteen?

    Tykkää

    1. Moi Tipa! Nimen suhteen mentiin metsään aika pahasti. Syntymäpäivä osui kohdalleen itse asiassa. Pituus oli melko lähellä, 51cm ja paino oli 3150 eli hieman vähemmän kuin oli veikattu😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s