Ämpärilistani vuonna 2017

Vuoden vaihtuessa ihmiset tekevät kaikenlaisia katteettomia uudenvuodenlupauksia. Kaikki aikovat vähintäänkin laihduttaa parikymmentä kiloa, rajoittaa herkuttelut viikonloppuihin, opetella uuden kielen, olla enemmän läsnä ja voittaa lotossa.

En ole yhtään sen parempi kuin muutkaan. Nimittäin minäkin tein kuukausi sitten listan asioista, joita aion saavuttaa tänä vuonna. En kuitenkaan lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, kuten yleensä, vaan pyrin asettamaan itselleni konkreettisia ja mitattavia tavoitteita. En ensin ajatellut kertoa näistä kenellekään, vaan pitää ne visusti omana tietonani. Sitten kuitenkin tulin siihen lopputulokseen, että jos kirjaankin ne tänne blogiin, on noloa olla toteuttamatta niitä. Osaa olenkin jo ponnekkaasti alkanut toteuttamaan, ollaanhan tässä nimittäin jo helmikuun puolella ja vuosi täydessä käynnissä.

  1. Puhelimen käytön vähentäminen. Hävettää myöntää, mutta olen riippuvainen älyluuristani. Niinpä tavoitteeni on rajoittaa tämän viheliäisen kapistuksen käyttöä siten, että en näprää puhelinta iltakymmenen jälkeen. Toistaiseksi olen epäonnistunut tässä kaamealla tavalla.
  2. Opettelen kokkaamaan uusia ruokia. Kuulemani mukaan lapsen saaminen tarkoittaa, että olen sidottuna tähän huusholliin vuorokauden ympäri seuraavat 18 vuotta ja elämäni tulee olemaan vain pyykkäämistä sekä ruokahuoltoa. Tämän vuoksi olen ajatellut opetella laittamaan ruokaa. Todisteena aion jakaa yksinkertaisia arkimurkinareseptejä enemmän tänne blogiinkin.
  3. Panostan ihonhoitoon. Minulla on teini-iästä asti ollut ongelmallinen naama. Viime vuosina finnien ja mustapäiden lisäksi olen saanut nauttia rypyistä enenevissä määrin. On tullut aika tehdä asialle jotain. Niinpä päätin panostaa tänä vuonna ihonhoitoon ja ottaa rutiiniksi säännölliset kosmetologikäynnit.OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  4. Opintopisteiden kerryttäminen. Olen tosiaan tämän kevätlukukauden poissaolevana koulusta, mutta tarkoituksena olisi palata syksyllä opintojen pariin siitäkin huolimatta, että olen vielä sitten arkipäivisin kotona lapsen kanssa. Muksun luonne ja nukkumisen taso määrittänevät hyvin pitkälti tämän toteutumisen, mutta tavoitteena olisi saada vähintään 30 opintopistettä kasaan verkko- ja intensiivikursseilla sekä iltaluennoilla.
  5. Hymy kuntoon. Tämän projektin aloitin oikeastaan jo viime vuonna, koska odottavien äitien suunterveyden kanssa ei ole leikkimistä. (Esimerkiksi piilevä tulehdus saattaa aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen riskin.) Tähän väliin haluan todeta, että minulla on pentuna tehtyjen oikomishoitojen vuoksi järkyttävä hammaslääkärikammo ja siksi olen aikuisiällä lyönyt perustarkastuksia laimin siinä määrin, että paikattavaa riitti. Sain kunnallisesta hammashoidosta tarpeekseni ja olen nyt siirtynyt yksityisen asiakkaaksi. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen ja voisinkin kirjoittaa aiheesta ihan kokonaisen postauksen.
  6. Kiinnitän huomiota hyvinvointiin. Kun tämä vauva vihdoin päättää syntyä, on edessä aivan uusi arki. Kaiken sen epävarmuuden, tummien silmänalusten ja kakkavaippojen keskellä on entistäkin tärkeämpää pitää omasta jaksamisestaan huolta. Niinpä lupaan panostaa itseeni, antaa kropalle aikaa toipua ja aloittaa maltillisesti taas säännöllisen liikunnan. Lisäksi lupaan nauttia omasta ajasta, oli se sitten kymmenen minuutin kauppareissu yksin tai kokonainen tunti kahvilassa ystävän kanssa. Yritän myös muistaa parisuhteen toista osapuolta ja olla hänelle kiltti uupumuksesta huolimatta.
  7. Opettelen neulomaan vaativampia juttuja. Koska olen taas pitkästä aikaa toden teolla innostunut käsitöistä (kuvassa alla), aion viedä harrastuksen uudelle tasolle ja opetella vihdoin tekemään villasukan kantapään.OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  8. Matkustan Lontooseen. Eräs ystäväni muutti sinne tässä taannoin, joten täytyyhän kummitätiä lähteä sitten koko perheen voimin tervehtimään vaikka tuossa loppukesän korvilla. Sitä paitsi edellisestä visiitistä tuohon suurkaupunkiin on vierähtänyt jo lähes kymmenen vuotta.
  9. Osallistun Kiuruveden IskelmäviikoilleTämä jokavuotinen kesän suurin sosiaalinen tapahtuma on jäänyt itseltäni väliin töiden vuoksi jo liian monta kertaa. Tänä vuonna se asia muuttuu ja täytyyhän jälkikasvukin aivopestä iskelmän makuun jo pienestä pitäen.
  10. Täydellinen inventaario tavaroille ja turhat rojut kiertoon. En nyt varsinaisesti ajatellut ”konmarittaa” koko omaisuuttani, mutta nyt on hyvä aika inventoida kaappien sisältö ja laittaa myyntiin kaikki vanhat rääsyt.

On sanomattakin selvää, ettei kaikkia tavoitteita välttämättä ole mahdollista saavuttaa, mutta täten lupaan yrittää parhaani ja vieläpä seurata edistymistäni täällä kaiken kansan nähtävillä vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Ämpärilistani vuonna 2017

  1. Hauska kirjoitus! Mua ainakin kiinnostaa seurata, miten tavoitteet etenevät:) Saanko kysyä, mikä siinä kunnallisessa hammashoidossa mättää, olisi kiva kuulla lisää että jos tosiaan voisit vaikka tehdä aiheesta ihan oman postauksen?

    Tykkää

  2. Hei Tipa! Kiitos kommentista ja kiva, että tykkäsit. Voin avata tätä hammaslääkäripelkoani ja kokemuksia tosiaan omassa postauksessaan myöhemmin, mutta sen verran voin sanoa, että olen saanut kunnallisella puolella pelkästään huonoa kohtelua, eivätkä he ole koskaan ottaneet kammoani tosissaan. Muutenkin tuntuu, ettei vapaita aikoja saa kuin vasta sitten kun leegot on tyyliin tippumassa suusta tai viisaudenhammaskivut jo aivan sietämättömät.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s