Voisinko elää jonkun toisen piikkiin?

Luin Me Naiset -lehdestä (38/16) jutun, jossa Maisa Torppa kertoi onnellisena elävänsä rallipoikaystävänsä Jari-Matti Latvalan siivellä ja ihmetteli kun häntä on siitä kritisoitu. Tämä sai minut miettimään toisten rahoilla elämistä, joten päätin ihan kirjoittaa aiheesta. Se kun tuntuu olevan kovasti mielipiteitä jakava asia. Olen melko varma, että onnistun suututtamaan aika monet lukijani tällä kirjoituksella, mutta en aio pyydellä sitä anteeksi.

Jos joku ei ole vielä huomannut, olen pohjimmiltani negatiivinen ja kyyninen ämmä. Olen elämässä oppinut varautumaan aina pahimpaan, enkä todellakaan voi kutsua itseäni optimistiksi. Tämän vuoksi kerron teille kaikille naiiveille höpsöille tämän: Ei ole olemassa ilmaisia lounaita.

Ei minua ole koskaan varsinaisesti haitannut se, mikäli joku herrasmies tahtoo yökerhossa tarjota drinkin tai viedä minut illalliselle. Se on kohteliasta ja kuulunee soidinmenoihin. Kuitenkin olen ollut valmis ja varautunut maksamaan omat sapuskani, juomani sekä kulkemiseni, enkä automaattisesti oleta toisen osapuolen kaivavan kuvettaan. En usko ihmisten vilpittömyyteen. Joten aina jos joku tarjoaa minulle jotain, tulee sellainen olo, että tässä on jokin taka-ajatus. Kuten usein onkin. Kokemukseni mukaan tarjoajat odottavat vähintäänkin seksuaalisia palveluita vastineeksi rahoilleen.

On olemassa naisten (ja miksei miestenkin) joukkio, joiden pääasiallinen elämäntehtävä on päästä rikkaisiin naimisiin, jotta ei tarvitsisi tehdä töitä. Itselleni ajatus siitä, että joku toinen maksaisi elämiseni täysin, on todella vieras. En näe itseäni edustusvaimona, enkä voi arvostaa ihmisiä, jotka valitsevat sen osan. Minusta olisi suorastaan nöyryyttävää, jos saisin kuukausirahaa puolisoltani tai vaihtoehtoisesti elättäisin jotain miehenrutjaketta. Mielestäni taloudellinen riippumattomuus on myös parisuhteessa äärimmäisen tärkeä asia.

unspecified
Jos saisin mieheltäni kuukausirahaa, lähtisinkö useammin Mykonokselle?

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi en voisi jäädä myöskään vuositolkulla kotiäidiksi. En halua kritisoida heitä, jotka sellaisen valinnan tekevät. Haluan vain tuoda esiin, että en itse siihen pystyisi, mikäli se olisikin taloudellisesti mahdollista. Valitettavasti kotiäitiyttä ei arvosteta ansioluettelossa, vaikka se varmasti arvokasta työtä onkin. Olen muutenkin sen verran skeptinen elämän suhteen, että en voi olla pohtimatta: Mitä sitten, kun seitsemän vuotta oltuani poissa työelämästä ja mahdollisesti ilman korkeakoulututkintoa, mies päättää vaihtaa minut nuorempaan vuosimalliin? Pahimmassa tapauksessa auto ja asuntokin ovat hänen nimissään ja minä jäisin aivan tyhjän päälle.

Olen sitä mieltä, että parisuhteessakin tasa-arvo on tuiki tärkeä asia. Tilanteessa, jossa jompikumpi osapuoli maksaa kaiken, suhteen vallankäyttö on vääristynyt. Nimittäin mielestäni raha korreloi suoraan valtaan. Tottahan toki, mikäli pariskunnan tuloerot ovat valtavan suuret, voidaan jakaa maksuja progressiivisesti sen mukaan. Ymmärrän myös, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla on vanhoillinen käsitys siitä, kuinka miehen kuuluu elättää perheensä. Se on ihan hyväksyttävää, jos joku haluaa näin ajatella. Kuitenkin minulle itselleni ura on myös tärkeää, enkä ole valmis tinkimään siitä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s