Lakritsia ja shampanjaa

Edellisviikonloppuna sain kunnian osallistua ystäväni kanssa Viking Linen ja Lakritsfestivalenin järjestämälle yhteistyömatkalle Ruotsiin. Matkan ohjelmaan sisältyi niin tutustumista uusittuun Viking Line Gabriellaan kuin toinen toistaan herkullisempien ruokien maistelua viinejä unohtamatta. Tukholman päässä puolestaan pääsimme  jo kahdeksatta kertaa järjestettäville Lakritsifestareille. Koska olen salmiakin ja lakritsin suurkuluttaja, olin varauksettoman innoissani tästä tapahtumasta sekä sen annista.

WP_20160423_16_52_06_Pro

Kuten mainitsin, M/S Gabriella oli kokenut kasvojenkohotuksen ja kaikki ravintolat sekä osa hyteistä oli uusittu. Myös allas- ja spaosasto tullaan uusimaan lähitulevaisuudessa. Kulinaristisiin elämyksiin on selvästi panostettu aiempaa enemmän ja ravintolavalikoima on vaativampaankin makuun kiitettävä. Harmikseni kuitenkaan muutokset eivät ulottuneet buffaviineihin, jotka karmeudestaan huolimatta kyllä maistuivat minulle janoisille risteilymatkustajille. Myös hyttien äänieristykseen olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, mutta se lienee ongelma jokaisella risteilyaluksella. Kaiken kaikkiaan kuitenkin laivan uusi ilme oli freesi ja yllätyin siitä positiivisesti.

Sunnuntaina sitten suuntasimme mielettömän hyvän aamiaisen jälkeen kohti reissun kohokohtaa eli Lakritsifestivaaleille Globeniin. Messuilla minulle tuli yllätyksenä, miten monipuolinen makeinen lakritsi onkaan ja miten paljon erilaisia variantteja siitä voidaan tehdä. Voin lämpimästi suositella tapahtumaa aivan kaikille makeisten ystäville. Mikä parasta, osallistuakseen ei tarvitse lähteä länsinaapuriin saakka, sillä Lakritsfestivalen on myös rantautunut tänne Suomeenkin.

Illalla saimme testata Food Garden – ravintolan maistelumenun. Mielestäni se oli aivan erinomainen ja palvelu ensiluokkaista. Mikäli kehtaan enää koskaan mennä risteilylle, aterioin ehdottomasti mielummin á la cartessa kuin buffetissa.

Vaikka Viking Line Gabriella oli uudistunut edukseen, en valitettavasti itse ollut. Meininki laivalla oli sellaista kuin laivalla nyt aina on. Sensuroin tarkoituksella yllä olevasta kertomuksestani pois muutamia tapahtumia. Silti molempien lukijoitteni riemuksi päätin listata tähän alle sattumuksia, jotka ymmärrettävistä syistä jätin mainitsematta:

  • Salakuljetin buffetista kaksi lasillista viiniä hyttiin. Ne jäivät juomatta. Aamulla kun heräsin ja haistoin sen lasissa koko yön seisseen punaviinin, oksensin.
  • Oli mukavaa, että aamupalalla oli tarjolla kuohuviiniä, mutta ihmettelen, miksi muihin pöytiin jätettiin pullot ja me saimme vain lasilliset…
  • Vaikka laivan infossa särkylääkettä hakiessani sanoin kärsiväni migreenikohtauksesta, kyseessä oli oikeasti krapula.
  • Vaikka väitin muuta, en pitänyt merisiilin mädistä laisinkaan.
  • Sain turpaani humppabaarin röökikopissa halveksittuani erästä keravalaista naismatkustajaa ja sen takia minulla on edelleen silmä mustana.
  • Tapasin monia uusia ystäviä, mutta en muista heidän nimiään tai mitä olen heidän kanssaan puhunut.
  • Risteilyn alussa olisi mielestäni suotavaa kerätä matkustajien puhelimet pois tai vähintäänkin asentaa niihin alkolukko.
  • Lähdin sieltä Food Garden –illalliselta kesken pääruoan itkien pois koska ystäväni väitti, että en osaa tehdä ruokaa.IMG_1162
Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Lakritsia ja shampanjaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s