Kaksi minua

Alun perin otin postauksessa mukana olevan kuvan tarkoituksenani kirjoittaa siitä, miten paljon me naiset voimme huijata miesparkoja pelkästään ehostautumalla. Näyttääkseen parannellulta versiolta itsestään ei tarvita kirurgin veistä tai täytteitä. Laadukkaat meikit ja kärsivällisyys riittävät.

Kuvat otettuani kuitenkin aloin pohtimaan aihetta vähän eri kulmasta. Katsoin itseäni miettien, että tämä otos oikeastaan kiteyttää kaiken minussa.

InstagramCapture_da39d555-1bc8-4be5-bb4e-501606b02333

Perinteisesti taolaisuuteen liitettävän jin ja jang –ajattelun mukaan maailmankaikkeudessa on kaksi puolta, vastavoimaa. Valoisa ja pimeä. Kylmä ja kuuma. Kova ja pehmeä. Tässä voi olla jotain perää, sillä itsessänikin tuntuu olevan kaksi täysin erilaista minua:

On se, joka haluaa olla lauantai-iltana kotona villasukat jalassa katsoen ”Putousta” ja se, joka tahtoo samaisena iltana bailata yökerhossa korkokengissä juoden shampanjaa.

On se, joka on itsenäinen aikuinen ja se, joka tuntee olevansa vielä lapsi.

On se, joka on ilkeä sekä kyyninen ja toisaalta se, joka on lempeä ja uskoo aina rakkauteen.

On se, joka pohtii syvällisesti maailmanrauhaa sekä poliittista tilannetta ja se, joka haluaa lukea lehdestä vain viihdeuutiset.

On se, joka avaa säästötilin ja se, joka käyttää rahat sieltä uusiin vaatteisiin ja ravintolaillallisiin.

On se, joka rakastaa olla huomion keskipisteenä ja se, joka viihtyy vallan mainiosti itsekseen.

On se, joka haluaisi asua aina keskustassa ja se, joka tahtoo punaisen tuvan ja perunamaan kaukana kaupungin hälystä.

On se spontaani minä ja toisaalta myös se, joka ei voisi elää ilman kalenteria, listoja tai aikatauluja.

On se, joka raahaa itsensä kuntosalille ja se, jonka mielestä on hyvä idea treenin jälkeen mennä viinille ja tilata pitsa.

On se, joka haluaa nähdä maailman joka kolkan ja se, joka haluaa vain olla kotona.

On se, joka leipoo sunnuntaisin pullaa ja se, joka pilkkaa ihmisiä, jotka leipovat pullaa sunnuntaisin.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin ymmärrän, että tarvitsen molempia puolia itsessäni. Toisinaan päätökset pitää tehdä puhtaasti järjellä harkiten kun joskus taas on hyvä luottaa intuitioon, antaa tunteiden viedä. Pitää vain löytää jonkinlainen kauhun tasapaino. Mielestäni kukaan ei voi koskaan olla kokonainen jos ei tunnista itsessään tällaisia ristiriitoja tai eri tasoja. On tärkeää ennen kaikkea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on kaikkine virheineenkin.

Toisaalta läheisilleni on varmasti hirveän hankalaa, että olen tänään päivänsäde, ja huomenna menninkäinen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s